:'( Nysse sitte tapahtu mitä oon täs viimeset kuukauret pelänny. Erottiin poikakaverin kans eileen. Ei kuulemma rakasta mua enää niinku ennen, ei oo vaa ollu munaa sanoo mulle mitää aikaasemmin. Oon saanu epämiellyttäviä juttuja selville täs pitemmän aikaa ja mä oon alkanu jutteleen ja kyseleen asioista. Sitte sen ei enää tarttenu ku vaa olla samaa tai eri mieltä. Useimpiin asioihin oli samaa mieltä mitä suustani päästin. Omin sanoin on yrittäny löytää tunteitaan takaasi muttei oo tapahtunu mitää muutosta parempaan. Mun silmis se ei kyllä oo teheny yhtää mitää asioiren eteen, ei ainakaa mitää erikoosempaa. Se oon ollu mä joka päivästä toiseen on yrittäny korjata asioita ja saara niitä parempaan päin, oon tehny kaikkeni tän suhteen eteen. Mut tässä sitte tulos. Eipä mulla ollu enää sananvaltaa mihinkää nii ero siitä sitte tuli.
Mulla on tosi paha olo ku tietysti mulla on erelleen tunteita vaikkei sillä oliskaa. En mä olis halunnu erota, toivon nii paljo et oltais saatu kaikki selvitettyä lopulta. Mä oon nii eksyksis enkä tiiä mitä pitäis tehä seuraavaks.
Ja koska me asutaa yhyres on tää vielä vaikeempaa, nähärää toisiamme joka päivä vielä tän jälkeenki. Vie tosi paljo energiaa saara ittensä ymmärtään etten voi teherä enää mitää niinku normaalisti. Ei suukkoja, ei haleja, ei yhtää mitää. Ja sitte pitäis yrittää elää vielä jonku aikaa saman katon alla. Voisinha mä lähtee kotia oleen siks aikaa et hommat lähtee liikkeelle nii ei tarttis olla saman katon alla mut mitä sekää hyöryttäis. En mä haluu aina olla se joka joutuu pakeneen kotiansa ku ero tuloo. Iha ku kolme vuotta sitte taas uurestaa. Ajatuski yksin asumisesta pelottaa ja ahristaa. En haluis ajatella koko asiaa. Nytte ei oo eres ketää kavereita täs lähellä jokka pääsis viemään mun ajatuksia muualle, oon iha yksin ajatusteni ja itteni kans. Ei oo ketään joka vois sanoo et kaikki järjestyy ja pitää mua lähellä kunnes kaikki on taas hyvin. Oon iha yksin.
En tierä mitä pitäis teherä seuraavaks tai miten tästä jatkaa eteenpäin. Oon nii rikki.
Mulla on tosi paha olo ku tietysti mulla on erelleen tunteita vaikkei sillä oliskaa. En mä olis halunnu erota, toivon nii paljo et oltais saatu kaikki selvitettyä lopulta. Mä oon nii eksyksis enkä tiiä mitä pitäis tehä seuraavaks.
Ja koska me asutaa yhyres on tää vielä vaikeempaa, nähärää toisiamme joka päivä vielä tän jälkeenki. Vie tosi paljo energiaa saara ittensä ymmärtään etten voi teherä enää mitää niinku normaalisti. Ei suukkoja, ei haleja, ei yhtää mitää. Ja sitte pitäis yrittää elää vielä jonku aikaa saman katon alla. Voisinha mä lähtee kotia oleen siks aikaa et hommat lähtee liikkeelle nii ei tarttis olla saman katon alla mut mitä sekää hyöryttäis. En mä haluu aina olla se joka joutuu pakeneen kotiansa ku ero tuloo. Iha ku kolme vuotta sitte taas uurestaa. Ajatuski yksin asumisesta pelottaa ja ahristaa. En haluis ajatella koko asiaa. Nytte ei oo eres ketää kavereita täs lähellä jokka pääsis viemään mun ajatuksia muualle, oon iha yksin ajatusteni ja itteni kans. Ei oo ketään joka vois sanoo et kaikki järjestyy ja pitää mua lähellä kunnes kaikki on taas hyvin. Oon iha yksin.
En tierä mitä pitäis teherä seuraavaks tai miten tästä jatkaa eteenpäin. Oon nii rikki.
♥: Hobbit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti